TYNNELSÖ (ARVID) on oletettavasti syntynyt Valkean Astrakaanin siemenestä Ruotsissa Tynnelsön tilalla Södermanlannissa 1800-luvulla. Lajiketta ryhdyttiin aluksi viljelemään Mälarin seudulla, ja se levisi Suomeenkin v. 1896, jolloin sitä istutettiin Mustialan havaintotarhaan. Se tunnetaan myös nimellä Arvid . Lajike on jäänyt melko harvinaiseksi, vaikka monet pitävät sitä maultaan parhaana Astrakaani-lajikkeista, ainakin Gyllenkrokin veroisena. Mikäli haetaan talvenkestävimpiä lajikkeita, ei Tynnelsö tule kysymykseen, sillä se menestynee korkeintaan III-vyöhykkeellä.

Puun kasvutapa on pysty ja kapea. Siksi sen oksia olisi viisasta taivuttaa nuoresta pitäen kasvamaan sivulle, mutta heikomman talvenkestävyytensä vuoksi oksien leikkaamista tulisi välttää. Kukinta lajikkeella lienee melko aikainen kuten muillakin astrakaaneilla. Satoikään puu tulee vasta useamman vuoden kuluttua ollen alkuvuosina määrältään heikohkoa, mutta vanhemmiten se voi innostua isoihinkin satoihin.

Omena on kooltaan korkeintaan keskikokoinen 70 – 80 g. Väri on vaalean ruusunpunainen ja kaunis. Maultaan mainio pöytäomena. Lajikkeella on taipumusta omenarupeen ja muumiotautiin. Sato kypsyy heti syyskuun alussa.

Lajiketta on latvusvartettu Kotitaimen näytetarhaan Tuusniemelle v. 2001.

 
Kotitaimen pääsivuille Postia kotitaimelle