 |
ASTRAKAANIT ovat ruotsalainen lajikeperhe, jonka alkuperäisenä lajikkeena voidaan pitää Valkeaa Astrakaania. Sitä istutettiin ensiksi Suomeen Fagervikin kartanoon jo 1700-luvun lopulla monien muiden Ruotsista tuotujen lajikkeiden joukossa. Vuonna 1929 tehdyn tilaston mukaan se oli silloin kuudenneksi yleisin lajike Suomessa. Valkea Astrakaani ei kuitenkaan ole syntyjään Ruotsista, vaan Venäjältä. On esitetty, että sotavankeudesta Etelä-Venäjältä Astrakaanista palanneet ruotsalaissotilaat olisivat tuoneet sen mukanaan. |
Punainen Astrakaani mainitaan ruotsalaisessa kirjallisuudessa ensi kerran v. 1786, ja siellä siemenkylvöstä syntyneeksi. Se levisi Suomeen 1800-luvun alussa. Gyllenkrokin Astrakaani on nykyisin maassamme yleisin astrakaani. Se on tiettävästi saanut alkunsa Fågelvikin kartanossa
Kalmarissa 1800-luvun alussa, ja sai nimensä siellä asuneen aatelismiehen mukaan. Iso Kuulas Astrakaani löydettiin 1850-luvulla tukholmalaistalon pihasta ja sitä pidetään Valkean Astrakaanin jälkeläisenä. Sen hedelmä on astrakaaneista suurin, n. 100 – 120 g. Lajike oli levinnyt Suomessa 1900-luvun taitteessa jo laajalti, mutta joutui antamaan tietä ammattitarhoilla 1900-luvun alkupuoliskolla uudemmalle Stenbock –nimiselle muunnokselle, joka löydettiin Hångstadista Värmlannista, ja jota Suomessa on lisätty myös nimellä Päiväranta . Valkean Astrakaanin siemenjälkeläisenä pidetään myös Tynnelsö eli Arvid –nimistä lajiketta, josta on jäljempänä oma selostuksensa. Myös Ruotsissa v. 1860 taimiston perusrunkojen joukosta löydetty ja tummalehtisenä erilleen istutettu Sparreholm lienee astrakaanin siemenjälkeläinen.
Astrakaanien kannoissa, erityisesti Valkealla ja Punaisella, esiintyy joitain tauteja, kuten omenarupea ja muumiotautia, eikä niillä ole riittävää talvenkestävyyttä III-vyöhykettä pohjoisempana. Satoisimmat niistä ovat Gyllenkrok (kuvassa) ja Iso Kuulas. Maultaan astrakaanit ovat hienoja kesähedelmiä.
