KERSTI on syntynyt siemenkylvöstä 1800-luvun lopulla Rantakylän kartanossa Mikkelin maalaiskunnassa, ja on ollut paljon istutettu lajike Etelä-Savossa ja muuallakin Itä-Suomessa. Sitä suositellaan istutettavaksi aina V-vyöhykkeelle asti. Hedelmä muistuttaa suuresti Sokerimironia, mutta on lieriömäisempi. Puu tulee satoikään muutaman vuoden kuluttua istutuksesta tehden myöhemmin runsaitakin satoja, ollen kuitenkin jaksottaissatoinen. Kasvutapa Kerstillä on leviävä oksien ollessa hentoja ja alas kaartuvia. Puuaines on kestävää, eikä se ole altis repeilylle. Runsaina satovuosina kannattaa tehdä raakileharvennus. Kerstin siitepöly ei idä, joten se vaatii ehdottomasti toisen lajikkeen pölyttäjäksi.

Nämä keskikokoa pienemmät omenat ovat maultaan raikkaita ja imelämaltoisia, eikä niissä juurikaan ilmene emälajikkeelle Sokerimironille ominaista sivukarvautta kuivina kesinä. Omenilla on kellertävä pohjaväri ja kyljessä

oranssinpunaista viirumaista väritystä. Omenat kypsyvät elo-syyskuussa ja säilyvät pari viikkoa, ja sitä arvostetaan tuorehedelmänä, joka kestää kuljetusta saamatta kolhiutumia.

Lajike istutettiin Kotitaimen näytetarhaan Tuusniemelle v. 2001.

 
Kotitaimen pääsivuille Postia kotitaimelle