LAVIA on kasvanut Lavian kirkonkylän silloisen kansakoulun puutarhassa 1800-luvun lopulta. Emopuu on syntynyt joko siellä tapahtuneesta siemenkylvöstä tai on yksi niistä 1200:sta siementaimesta, jotka Suomalainen Puutarhayhdistys v. 1891 lahjoitti kansakouluille. Se otettiin lisäykseen v. 1906 Lepaalla, ja myöhempinä vuosikymmeninä sitä on viljelty myös kaupallisissa tarhoissa.

   
   
   
   
   
   
   
   
   
   


Lajike on osoittautunut kestäväksi IV-vyöhykkeellä, mutta sitä tavataan pihoilta Juankoskella asti. Puusta alkaa saada satoa aikaisintaan nelivuotiaana. Tämän terveen lajikkeen satoisuus kasvaa iän myötä ollen jokavuotinen, eikä se varista satoaan. Puun latvus kasvaa leveähköksi ja oksat tanakoiksi. Siitepöly on hyvin itävää ja kukinta varhainen. Itse se hyötyy eniten Snyggin ja Åkerön siitepölystä.

Omenat ovat keskikokoisia ja litteänpyöreitä, aurinkoisina kesinä lähes kauttaaltaan tummanpunaisia. Nämä syyskuussa kypsyvät omenat ovat mehukkaanmureita ja mausteisen viinihappoisia. Ne kestävät säilytystä ainakin kuukauden. Lavia on niitä harvoja suomalaisia lajikkeita, jotka ovat saaneet suosiota rajojemme ulkopuolella mm. Baltiassa.

Hyvä tuorehedelmä. Lajike kasvaa Kotitaimen näytetarhassa Tuusniemellä.

 
Kotitaimen pääsivuille Postia kotitaimelle