Smirnoff tarkoitti nimenomaan Keltakanelia eli venäläiseltä nimeltään Karitschnewoje , vaikka luultavasti latojan erheestä tekstissä mainitaan vain Karitschnewoje Ananasnoje eli Ananaskaneli. Sitä olisi viljelty siellä jo 1800-luvun alkupuoliskolla ja ainakin entisessä Viipurin läänissä jo 1850-luvulla.

Ruotsalainen pomologi O. Eneroth tuotti Keltakanelin jalostusoksia Pietarista Regelin taimistosta v. 1865, ja näin lajike levisi Ruotsiin. Samasta taimistosta tuotti Mustialan meijeriopin opettaja -sittemmin maataloushallituksen ylijohtaja - R. Gripenberg sellaisen asuinpaikalleen v. 1881 ja sitä ryhdyttiin lisäämään Satakunnan maanviljelysseuran puutarhaneuvojan toimesta, ja niitä myytiin noihin aikoihin myös Mustialan taimistosta.

Kun Suomalainen Puutarhayhdistys perustettiin Helsinkiin v. 1881, se istutti kauppaneuvos Borgströmin lahjoittamalle 'muutamalle tynnyrinalalle Helsingin kaupungin läheisyyteen' Alppilaan 50 hedelmäpuuta. Niistä oli 25 tuotettu kenraali af Lindforsin toimesta Moskovasta v. 1882 ja joita käytettiin taimituotannon emopuina. A. Smirnoffin kertoman mukaan lajikkeiden joukossa oli Karitschnewoje ja Karitschnewoje Ananasnoje eli Kelta- ja Ananaskanelit. (”Puuhedelmien viljelemisestä Suomessa”, 1893).

Kanelilajikkeet olivat tuolloin vähän levinneitä ja monille tuntemattomia. Esimerkiksi R. Gripenberg käytti saksalaisten lajikkeelle antamaa nimeä Zimtapfel (kaneli) tarkoittaessaan Keltakanelia, mutta v. 1896 Mustialaan tulleesta punaisesta muunnoksesta hän käytti nimitystä Punainen Kaneli. Ananaskanelista hän ei mainitse mitään. Mustialan puutarhuri Klas Stening puolestaan kuvaa Kasvitarhakirjassa v. 1913 Punaista Kaneliomenaa väriltään 'punaisen ruskeaksi päivän puoleltaan' - joka ominaisuus kylläkin kuuluu Ananaskanelille – ja lisäksi esittää Punakanelin olevan sama kuin Ananaskaneli! Joten tietoa ensimmäisten Punakanelien istuttamisesta v. 1896 Mustialaan on pidettävä epäluotettavana.

Koska alun perin kanelilla tarkoitettiin Keltakanelia, on se siis alkuperäinen kaneli. Myöhemmin ilmaantui toinen kanelimuoto, Ananaskaneli, ja viimeisenä verenpunainen Punakaneli.

Vielä 1900-luvun alussa kanelit olivat harvinaisia puutarhoissa, mutta tuhotalvien 1928 ja 1939-42 sekä 1956 jälkeen oli monissa pihoissa jäljellä kanelit muiden menehdyttyä, joten oli selvää, että se viime vuosikymmeninä on ollut yleisin kotipuutarhalajike ainakin pohjoisimmissa vyöhykkeissä, aina V-vyöhykkeelle asti. Saattaapa Keltakanelin kasvatus onnistua edullisessa paikassa VI-vyöhykkeelläkin.

Puun kasvutapa on poikkeuksellinen; se haaroittuu vaisusti tehden pitkiä honteloja oksia terävin oksakulmin, ja myöhemmin oksien taipuessa sivulle ja alaspäin oksakulmat helposti repeilevät sadon tai lumen painosta. Siksi olisi tärkeää typistää ja taivuttaa nuoren puun versoja haaroittumisen ja oksanhankojen parantamiseksi. Kukinta kaneleilla on keskiaikaista lämpösummasta 170, paitsi Keltakanelilla aikaisempi, ja ne ovat hyviä pölyttäjiä. Niille tiedetään erityisen hyvin sopivan pölyttäjiksi mm. Sokerimiron, Wealthy, Åkerö ja Charlottenthal, mutta kanelit lienevät myös jossain määrin itsesiitoskykyisiä. Satoa kanelit voivat antaa vähäisessä määrin muutaman vuoden kuluttua istutuksesta, mutta suurempaa satoa saa odottaa jopa kymmenen vuotta, jonka jälkeen sadot ovatkin suuria ja säännöllisiä.

Omenan koko on pieni; Keltakanelilla keskimäärin 75 g ja Punakanelilla 60 g. Maku on lajikkeissa samankaltainen, nimensä mukaan kanelimausteinen ja mehevä, mutta Keltakanelissa vähemmän viinihappoinen. Ananaskanelin väritys on ruskeanpunertava, hiukan juovamainen kun taas Punakaneli on usein kauttaaltaan verenpunainen, mikä lieneekin ainoa oleellinen ero näissä lajikkeissa. Punaista onkin kuviteltu väri- eli silmuharhamasta syntyneeksi. Keltakaneli poikkeaa edellisistä myös omenan koon ja siitepölyn itämiskykyisyyden suhteen. Myös C-vitamiinipitoisuus on eroava, punaisen eduksi. Keltakanelin väri on kellertävä, jossa päivänpuolella enemmän tai vähemmän läiskämäisen punajuovaista. Kanelit ovat hyvin terveitä lajikkeita. Sato kypsyy Keltakanelilla syyskuussa säilyen 4 – 7 viikkoa, muilla syys-lokakuun vaihteessa lämpösummasta 1210 säilyen jopa jouluun, joskin maun tullessa hieman käyneeksi. Kanelit ovat arominsa ja kestävyytensä vuoksi hyviä pöytä- ja taloushedelmiä, säilykkeeksi umpioituna ne saavat päärynään vivahtavan maun. Kaneleita käytetään myös ns. perheomenapuiden runkoina.

Lajikkeet on istutettu Kotitaimen näytetarhaan. Lisäksi on olemassa hyviä kanelien siemenjälkeläisiä, joita on löytynyt kotipihoista mm. Pohjois-Savon omenaprojektissa, ja jotka ovat seurannassa.