Alkuperäinen nimi oli hävinnyt, joten sille aluksi annettiin nimeksi Iso Venäläinen Talviomena ja myöhemmin Mustialan Valkea Talviomena. Talviomenan säilyvyyttä lajikkeella ei kuitenkaan ole paitsi aivan pohjoisimmissa seuduissa, joissa sadot kypsyvät myöhemmin, jonka vuoksi lajike nimettiinkin syysomenana uudelleen. Lajike menestyy vielä V-vyöhykkeelläkin ja aikoinaan Puutarhakoelaitoksen johtajana toiminut prof. Olavi Meurman kertoi lajikkeesta saadun omenia Rovaniemelläkin. Puu on voimakaskasvuinen muodostaen leveän ja tasapainoisen latvuksen. Tässä suurikokoisessa puussa oksat ovat tanakoita, eivätkä repeile. Leikkaukset eivät ole tarpeen, vaan erityisesti tällä rotevakasvuisella lajikkeella kiihdyttävät kasvua entisestään myöhästyttäen tuleentumista ja altistaen sen talvivaurioille.

Lajike todettiin jo 1900-luvun alussa Mustialassa kaikkein satoisimpiin kuuluvaksi, joskaan tuolloisista pölytyssuhteista ei ole tietoa. Se ei tule satoikään varhain, mutta on lajikkeena terve.

Hedelmä on kookas, muodoltaan korkean harjuinen. Väriltään se on valkeanvihreä. Maku on yksipuolisen happoinen ja raikas ilman aromia. Sato kypsyy syyskuun puolivälissä epätasaisesti omaten alttiutta varisemiseen. Pudonneet omenat saavat suuren painonsa vuoksi isoja kolhuja, joten poiminta tulee tehdä ennen täyttä kypsymistä useassa erässä. Ajoissa maakellariin poimitut hedelmät voivat säilyä joulukuuhun saakka, mutta puussa kypsyneet vain pari viikkoa. Mustialan Iso Venäläinen on sopiva talousomena pohjoisiin seutuihin, jossa vain harvat lajikkeet menestyvät. Sellaisena se on myös riittoisa pienen siemenkotansa vuoksi.

Lajike on istutettu Kotitaimen näytetarhaan v. 1996.