ALEKSANTERI on ikivanha lajike, joka on ollut yleinen Moskovan seudulla jo 1700-luvulla ja on ollut myöhemmin istutetuimpia omenalajikkeita koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä on kutsuttu myös nimillä Aport ja Aport Alexander . Parhaiten lajike on säilynyt kotipuutarhalajikkeena Kanadan kylmillä alueilla. Suomeen lajike levisi viimeistään 1800-luvun alkupuolella ja sitä tiedetään olleen Laatokan Valamon luostarissa ja prof. Sahlbergin kuuluisassa Huvituksen tarhassa 1840-luvulla. Meillä lajike ei ennätä lyhyessä kesässämme saamaan tarpeellista lämpökertymää, eikä siksi ole Suomessa ollut talvenkestävimpien lajikkeiden joukossa. Ainakin III-vyöhykkeelle asti sitä voi melko huoletta kuitenkin istuttaa.

Puu kasvaa nuorena terhakkaasti ja muodostaa luonnostaan mallikkaan ja maljamaisen latvuksen vahvoin oksakulmin. Oksat ovat kärjistään ohuita ja riippuvia, ja joihin kärkiosiin muodostuvat myös hedelmäkannukset. Kukkiminen on keskiaikaista. Puu tulee satoikään 7-9 vuoden iässä.

Suuri ja kaunis hedelmä on pyöreän kekomainen ja leveä, kantaosastaan litteähkö. Keskimääräinen paino on lähes 150 g ja läpimitta 6,5 – 8,5 cm. Kuori on paksu ja vahainen, pohjaväriltään vihertävä ja peiteväriltään epätasaisen punainen. Maultaan se on mehevä, hapahko ja mietohappoinen. Talousomena.

Sato, joka ei varise, kypsyy lokakuussa säilyen tammikuulle. Lajike on osoittanut arkuutta ruvelle ja muumiotaudille.

Kotitaimi ei ole ottanut Aleksanteria lisäykseen, mutta sen parempi ja vielä kookkaampi siemenjälkeläinen Wolf River Amerikasta on valikoimissa.