HARALSON on meillä lähes tuntemattomana pysynyt lajike, vaikka Pohjois-Amerikan kylmällä preeria-alueella se on osoittanut kylmänkestävyytensä jopa –45 C pakkasissa. Lajike on syntynyt Minnesotan Yliopiston tutkimusaseman jalostusohjelmasta ja esitelty v. 1922. Jalostusohjelmasta valittiin tämä Malinda x Ben Davis –risteytys tuotantoon selviydyttyään hyvin tuhotalvesta 1917-18. Sitä on käytetty USA:ssa ja Kanadassa uusien lajikkeiden risteytyksissä periyttämään talvenkestävyyttä.


Se on synnyinseuduillaan ollut jo 80 vuotta taimikaupan suosikkilajike. Erään arvion mukaan miltei puolet Minnesotan osavaltion omenapuista on Haralsoneja! Piikkiön havaintotarhaan lajike on istutettu v. 1987, mutta siihen kiinnitti huomiota jo ennen v. 1950 prof. Olavi Meurman. Lajiketta voitaneen istuttaa meillä V-vyöhykkeelle asti.

Puu on vahvakasvuinen latvuksen pyrkiessä ylöspäin, josta syystä oksakulmiin tulee kiinnittää huomiota nuoresta pitäen esim. taivutuksin.

Haralson on satoisa lajike, joka pölyttyy luotettavasti huonoista sääoloista hevin häiriintymättä. Se antaa ensihedelmät jo pari vuotta istutuksesta. Omenat ovat oksissa rypälemäisesti ryhmittyneinä, ja hyvinä omenavuosina niitä olisi edullista harventaa isomman omenakoon saavuttamiseksi.

Hedelmä on parista korkkilaikusta huolimatta tasaisen pyöreä ja kaunis, keskikokoinen. Peiteväri on kellanvihreä, mutta hillitynpunainen peiteväri kattaa suurimman osan pinnasta. Sato olisi korjattava puusta mahdollisimman myöhään ennen kovia pakkasia. Varastoituna ne kypsyvät marraskuussa ja säilyvät hyvässä maakellarissa jopa huhtikuuhun asti. Haralson on mehukas, hapahko ja virkistävän happoinen omena, joka kypsyttyään talvella sopii hyväksi pöytäomenaksi, mutta on hyvä talouskäytössä mm juomissa.

Toistaiseksi Kotitaimi lisää lajiketta ainoana taimistona Suomessa. Lajikkeesta on Pohjois-Amerikassa myös täyspunainen muunnos Haralred .

 

KOTITAIMI
PAIKALLISTAIMISTO

Joensuuntie 444, 
71200 TUUSNIEMI.
Puh: 040 5174849.
Sähköposti: kotitaimi@kotitaimi.fi

www.kotitaimi.fi