LEPAAN LIEREÄ on syntynyt vapaasti pölyttyneen Antonovkan siemenestä Hinnonmäen koeasemalla Lepaassa 1920-luvulla. Hedelmän perusteella sen oletetaan pölyttyneen Åkeröstä. Lajike menestyy vielä IV-vyöhykkeellä.

Puu kasvaa kohtalaisen voimakkaasti latvuksen kasvun suuntautuessa nuorena ylöspäin, mutta vanhemmiten leviten, eikä puusta tule kookasta. Oksakulmat ovat melko vahvat, eivätkä repeile helposti. Kukinta on keskiaikaista, joten sille sopivat pölyttäjiksi muut samoihin aikoihin kukkivat lajikkeet, kuten Kanelit, Raike, Valkea Kuulas, Lepaan Meloni ja Mustialan Valkea. Satoisuutta pidetään melko runsaana ja nuorena alkavana, mutta hiukan jaksottaisena.

Hedelmä, joka on keskikokoinen, on muodoltaan hiukan vaihteleva, usein tynnyrimäinen. Väriltään se on kauttaaltaan keltainen. Mausta tunnistaa Åkerön aromia ollen mausteinen ja mietohappoinen. Jostain syystä omenakirvat pitävät tästä lajikkeesta ja niitä voi havaita joskus joidenkin versojen latvoissa. Jos niitä on haitaksi asti, niitä voi torjua vaikkapa leppäpirkkoja versoihin siirtämällä tai 2 %:n mäntysuopaliuoksella. Sato poimitaan pakkasten alta kellariin, jossa se kypsyy marraskuun puolivälissä säilyen vuodenvaihteeseen. Kypsyttyään Lepaan Liereä sopii pöytäomenaksi, mutta myös talousomenaksi, mutta mehunvalmistukseen se ei ole parhaimpia. Terveenä lajikkeena sitä voisi kokeilla luomutuotannossakin.

Kuva galleriassa / marjat ja hedelmät Kuvia galleriassa

 

KOTITAIMI
PAIKALLISTAIMISTO

Joensuuntie 444, 
71200 TUUSNIEMI.
Puh: 040 5174849.
Sähköposti: kotitaimi@kotitaimi.fi

www.kotitaimi.fi